4.2.2016

To do list: kotivideo?

En ole ikinä videoinut sänkypuuhiani. Amatööripornon tekoa en voisi harkitakkaan, mutta ei ole ihan mahdoton ajatus joskus kuvata oman makkarin puuhia omaan käyttöön ihmeteltäväksi. Kuvaustilanne voisi olla varsin romanttistakin touhua, vaikka videon lopputulos ei välttämättä olisikaan niin hohdokas. Emme ole puolisoni kanssa aiheesta kummemmin keskustelleet. Joskus olen mieheltäni kysynyt, että onko hänellä kiinnostusta tehdä ''kotivideoita'', mutta hän kertoi, että ei ole koskaan fantasioinut moisesta, eikä ole nytkään kiinnostunut asiasta. Nyt vuosien jälkeen, kun itse jostain syystä aloin tässä asiaa pohtimaan, niin voisinkin ottaa asian uudelleen kullan kanssa puheeksi. Kaikkeahan täytyy kokeilla! ;)

Pikkutuhmia kiusoittelevia valokuvia on kyllä tullut esileikkinä läheteltyä puolisolle. Pilke silmäkulmassa otetut, lähetetyt ja vastaanotetut kuvat ovat jotain, mitä jokainen aikuinen voi tehdä omilla ehdoillaan ujoudesta ja siveellisestä tyylistään huolimatta! Parisuhdetta piristävä leikkimielisen kiusoitteleva asenne kuvien muodossa on sitä parasta esileikkiä!

Pikkutuhmien kuvien lähettämisessä on oltava tarkka, että viestit menee varmasti oikealle henkilölle ja täytyy olla varma, että juuri se oikea henkilö avaa viestin, Kun kuvat eivät ole liian paljastavia, säilyy tyylikkyys, mutta myös säästytään mielipahalta ja häpeältä jos kuvan tavoittaa väärä henkilö.
Tyylikkyyden säilyttävä pikkutuhma valokuva ei mielestäni sisällä intiimialueita. Lähikuvat kulleista  ja äijistä heppi kädessä ovat kaukana kiihottavasta. Yhtälailla kuva, jossa nainen paljastaa likkaa ylä- tai alapäästään (pahimassa tapauksessa sekä-että), eivät ole kiusoittelevan sensuelleja vaan liian härskejä ja ne vain halventavat kuvattavaa. Toki, jos jokusella on tapana lähetällä itsestään erittäin antoisia kuvia niin siinäs sitten lähettää, mutta siihen ei ihan jokainen ole halukas mukaan lähtemään.





Hyvä pikkutuhma kuvaviesti (naiselta) sisältää: 

1. Hymy, katso kameraan ja hymyile pienesti, pilkettä silmäkulmassa (ei liian vakava ilme, ei mutruhuulia tai kielellä lipomista, voit kokeilla myös lentopusun lähettämistä kameralle)

2. Paljasta pintaa, mutta ei liikaa! Jos oletkin totally naked, niin pidä huolta että kriittisimmät alueet on peitetty. Kylppärissä suihkunjälkeen otetussa kuvassa voit asetella pyyhkeen tai avonaiset pitkät hiuksesi villisti peittämään rintoja, sängyllä maatessa voit asetella peiton vaeltamaan vartalolla peittäen kehonosia tai vaikka suoraan käsilläsi peität kroppasi sulot.

3. Seksikäs asu. Tämähän voi tarkoittaa alusasua tai vaikka puolison liian isoa kauluspaitaa. Asun seksikkyyden määrittelee asun käyttäjä asenteineen!

4. Yksinkertainen viesti. Hyvän kuvaviestin lisäksi ei tarvitse puhua tuhmia, jätä jotain arvailun varaan ja anna kuvan puhua puolestaan.  Jos haluat jotain tekstikenttään kirjoittaa, laita jotain yksinkertaista, kuten ''Koska tulet kotiin? :)'', ''Ikävä <3'', ''Ostin uudet alkkarit ;)'' 


Vinkit: 
Jos peppusi on lemppari kehonosasi, ota peilin kautta kuva, kun olet vähän laskenut housujasi alaspäin paljastaen pakaroita ja pikkuhousujasi. Nojaudu vähän eteenpäin peppu pystyssä, selkä notkolla, katso kameraan olkasi yli vikittelevä hymy kasvoillasi, nosta toista kulmakarvaa itsevarmasti.

Jos kehosi parasta antia ovat rintasi, heitä paita ja rintsikat nurkkaan, anna hiustesi olla sotkuisen villisti auki, aseta toinen kätesi peittämään molemmat rintasi, toisella kädellä ota kuva peilin kautta tai selfie, katso kameraan hymyillen ja vähän huultasi purren.


Haaste Sinulle, joka et ole pikkutuhmaa kuvaa puolisollesi lähettänyt: Kun menet seuraavan kerran alusvaateostoksille, ota sovituskopissa kuva itsestäsi testaamassa uutta asua. Ota kuva edessäsi olevan peilinkautta siten, että takana olevan peilinkautta näkyy myös kaunis peppusi! Lähetä kuva kullalle ja katso, mitä siitä seuraa ;)


-Knikka Koo (kaivampa kameran esille..)

2 kommenttia:

  1. Anonyymi4/2/16 19:10

    Jos ette oo kattonu leffaa Sex tape, niin suosittelen lämpimästi :D Sellanen komedia että saa vedet silmissä nauraa, mutta myös ihan asiaa ettei vahinkoa pääse tapahtumaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän kyseisen elokuvan, mutta en ole kyllä nähnyt.. Täytyykin viikonloppuna pitää leffailta..! ;)

      Poista